Huijarit iskivät Ozzy Osbournen NFT-kauppaan – asiakkaiden kryptolompakoita tyhjennettiin tuhansien dollarien edestä

Ozzy Osbourne julkisti muutama viikko sitten CryptoBatz NFT -nimisen kryptotaidekokoelman, jossa oli tarjolla 9 666 uniikkia digitaalista lepakkokuvaa fanien, ja miksei muidenkin ostettavaksi. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että lukuisat ihmiset ovat joutuneet huijauksen uhreiksi projektin jaettua kaapatun linkin Twitter-tilillään.

The Vergen mukaan Cryptobatz hyödyntää suosittua Discord-alustaa, ja alunperin Ozzyn ja kumppaneiden käyttämä oikealle kanavalle johtava osoite vaihdettiin jossain vaiheessa uuteen. Harmillisesti huijarit ottivat vanhan osoitteen haltuunsa ja perustivat sinne oman kopionsa Ozzyn Discord-serveristä.

Väärennetyllä kauppapaikalla ehti olla parhaimmillaan 1330 jäsentä, jotka voidaan kaikki laskea potentiaalisiksi huijauksen uhreiksi. Käyttäjät nimittäin liittivät kryptovaluuttalompakkonsa serveriin tehdäkseen ostoksia, ja tätä kautta huijarit pääsivät tyhjentämään lompakoita tuhansien dollarien edestä.

CryptoBatz NFT:n kehittäjä Sutter Systems syyttää tapauksesta Discordia.

”Vaikka olemmekin todella pahoillamme huijauksen uhreiksi joutuneiden henkilöiden puolesta, emme voi ottaa vastuuta huijarien käyttää hyväksi Discordia — alustaa, joka ei ole millään muotoa hallinnassamme”, Sutter Systemsin edustaja toteaa The Vergelle.

Discord julkaisi puolestaan lausunnon, jossa palvelu ilmoittaa tutkivansa tapahtumia.

NFT (Non-Fungible Token) on digitaalista kryptotaidetta (musiikkia, videoita, kuvia yms.), josta käydään kauppaa kryptovaluutoilla.