Huilumies tulee ja lumoaa – Jethro Tullin rockooppera saapuu Helsinkiin

Ian Anderson ja taas uusi Jethro Tull -inkarnaatio.
4.12.2015 12:30

Progepioneeri Jethro Tull saapuu maaliskuussa Helsinkiin. Kulttuuritalolla 9.3. soivan konsertin aiheena on The Rock Opera, mikä tarkoittaa Jethro Tullin tarinan kertomista bändin tunnetuimpien biisien kautta.

Brittiläisen, 1960-luvun lopulla perustetun Jethro Tullin tavaramerkkinä on nokkamies Ian Andersonin soittama huilu. Muita vanhoja jäseniä bändissä ei nähdäkään, sillä Andersonin lisäksi lavalle nousevat tuoreet miehet David Goodier (basso), John O’Hara (koskettimet), Florian Opahle (kitara) ja Scott Hammond (rummut).

Show’ta varten bändin biisejä on osittain sanoitettu uudestaan, jotta konsertin kertoma tarina toimisi paremmin. Klassikoiden seassa mukana on myös tuoretta biisimateriaalia. Lisäksi show sisältää tiedotteen mukaan ”virtuaalisia videovierailuja”.

Jethro Tull by Ian Anderson – The Rock Opera

Ke 9.3.2016 Kulttuuritalo, Helsinki
Liput tulevat myyntiin to 10.12.2015 klo 9 Lippupalvelussa.

Lisää luettavaa