”Ilosaaressa oli eniten zero fucks given -meininki” – Joel Melasniemi kertoo Ultra Bran festarikesästä ja tulevasta areenakeikasta

Päätös tulevasta keikasta Hartwall-areenalla tehtiin Ilosaarirockin backstagella, Melasniemi kertoo.
28.8.2017 13:58

Tänään uutisoitiin Ultra Bran suurkeikasta Helsingin Hartwall-areenalla. Konsertti jatkaa yhtyeen menestyksekästä reunionia, joka villitsi yleisöä kesän festivaaleilla, ja tavallaan se myös huipentaa Kerkko Koskisen 25-vuotistaiteilijajuhlan. Konsertti järjestetään 15. joulukuuta, ja sen lipunmyynti alkaa Tickermasterissa 4. syyskuuta.

Kysyimme kitaristi Joel Melasniemeltä, missä tunnelmissa hän suuntaa kohti areenakeikkaa ja miten kesän festaririennot hänen mielestään sujuivat. Vastausten perusteella kuulostaa siltä, että Ultra Bran jäsenistö muistaa tämän vuoden vielä pitkään.

Kesän festarikeikat ovat ohi. Millainen kokemus oli olla taas Ultra Bran kanssa esiintymislavoilla?

”Oli kyllä kivaa. Olen itse huonomuistinen ja ehkä siksi yleensä aika epänostalginen, mutta siinä vähän herätteli jotain puolia itsestään, jotka olivat uinuneet ja unohtuneet.”

”En ajatellut noita keikkoja minään aikamatkailuna menneisyyteen, We Love The 90’s -trippinä, vaan päinvastoin ne biisit raahattiin nykyhetkeen ja ne resonoivat nyt ympärillä olevan maailman kanssa miten resonoivat. Biisien tarinat olivat menneet eteenpäin, niiden hahmoille oli tavallaan tapahtunut kaikki mitä tähän väliin on mahtunut.”

”Ja kokemus oli siis niin hieno, että oma areenakeikka päätettiin tehdä. Tietty siitä oli ollut puhetta, kalentereiden vilkuilua ja lyijykynämerkintöjä jo aiemmassa vaiheessa, mutta Ilosaarirockin bäkkärillä keikan jälkeen se päätös vasta lukittiin. Olisi ollut eri asia, jos keikat olisivat olleet paskoja ja bändikaverit hirveitä – tai keikoista olisi tullut sellainen fiilis, että homma on maalissa ja malja täysi. Siinä tapauksessa tätä omaa show’ta ei olisi lähdetty edistämään.”

Kaikki osaa tehdä musaa, mutta harvat osaa tehdä sukupolvikokemuksia!
– Joel Melasniemi

Miten kuvailisit yleisön reaktioita keikoillanne tai katsojiltasi saamaasi palautetta? Mediassa on kuvailtu, että keikoilla oli jopa tietynlaista hurmosta, kun vanhat fanit pääsivät fiilistelemään tuttuja hittejä.

”Ja sitten siellä itkeskeli 18-kesäisiä mukana. Kyllä yleisöreaktio oli minulle yllätys, vaikka nuorena kukkona minulla ei aikanaan ollut mitään epäselvyyttä siitä, kuinka mahtavia me oltiin. Mutta ajattelin jotenkin, että comeback tapahtuu jossain suhtellisuuden rajoissa eikä niin, että se tapahtuu tällaisena koko yhteiskunnan kaikki kerrokset mukaansa huuhtovana megatsunamina.”

Teitä tituleerataan ahkerasti yhden aikakauden, siis käytännössä ysärivuosien ja vuosituhannen vaihteen nuorten sukupolvikokemukseksi. Miltä tällainen leima sinusta tuntuu?

”Kyllä se on ihan mairitteleva leima. Kaikki osaa tehdä musaa, mutta harvat osaa tehdä sukupolvikokemuksia!”

Mikä kesän keikoista oli mielestäsi erityisen onnistunut ja miksi?

”Itse pääsin parhaiten niin sanotusti zonelle vasta Ilosaaressa, silloin oli eniten zero fucks given -meininki pystyi olemaan alusta loppuun siellä musan sisällä. Mutta tavallaan toi Ruisrock jousineen, ennätysyleisöineen ja ohi lipuvine laivoineen oli ehkä kuitenkin isoin kokemus, ja tuon äsken tulleen keikkataltioinnin myötä se tietenkin vie kovalevytilaa muilta muistoilta.”

Minkä kappaleiden aikana pääsit itse kovimpiin tunnelmiin?

Vesireittejä, sitten ehkä Heikko valo ja Minä suojelen sinua kaikelta.”

Hartwall-keikan tiedotteessa mainitaan, että soitatte joulukuussa sellaisiakin biisejä, mitä kesällä ei kuultu. Mitä nämä kappaleet voivat noin niin kuin esimerkiksi olla?

”Katso levyjen takakansista! Ei siellä ole kuin ihan kourallinen biisejä, joita ei ole minun mielestäni mitään mieltä ruveta nyt lämmittelemään. Voi tulla pitkä keikka.”

”Kuunneltiin Ilosaaresta kotiin tullessa kaikki harvinaisuudet ja jokaisen kohdalla huudettiin, että ’tämä tulee Hartsun settiin!’ No, ei ehkä ihan jokainen. Mutta just sen takia tuntui kivalta päättää omasta Hartwallin-keikasta, että pääsee laventamaan palettia semmoiseen kamaan, mikä ei ihan suorilta käsin festarivetoon sovi.”

Mitä muuta voisit vihjaista joulukuun keikasta? Mitä kaikkea spesiaalia on suunnitelmissanne vilahtanut?

We’re working on it. Jotain sellasta että soitetaan musaa ja sit valot välkkyy ja on hienoa.”

Lisää luettavaa