Jäivätkö Ultra Bran festarikeikat väliin? Ei hätää! – Yhtye konsertoi loppuvuodesta Hartwall Arenalla

Liput tulevat myyntiin maanantaina 4. syyskuuta.
28.8.2017 09:09

Ultra Bra palasi kesällä 16 vuoden tauon jälkeen festivaalilavoille Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa heitettyjen keikkojen myötä. Ilmeisesti nälkä kasvoi syödessä ja niinpä yhtye heittää vielä loppuvuodesta jättikonsertin.

Ultra Bra nousee Hartwall Arenan lavalle 15. joulukuuta. Liput keikalle tulevat Ticketmasterissa myyntiin maanantaina 4. syyskuuta kello 9:00.

”Yleisön vastaanotto yllätti bändin täysin. Kesän keikat olivat meille todella unohtumattomia kokemuksia. Oli hienoa nähdä vanhaa ja uutta yleisöä, ja keikat olivat aikamoista yhteislaulun juhlaa. Näistä esiintymisistä tuli voimakas halu kajauttaa vielä kotikaupungissamme Helsingissä. Samalla meille tarjoutuu myös mahdollisuus esittää vähän kattavammin meidän materiaalia. Oli kuitenkin paljon biisejä, mitä ei ehditty festareilla soittaa”, yhtyeen johtohahmo Kerkko Koskinen kertoo.

Lipunostopäätöstä avittamaan tai muuten vaan fiilistelyn vuoksi kannattaa katsoa Yle Areenasta, miten kulki yhtyeen soitto viime kesän Ruisrockissa. Konserttitaltiointi on tätä kirjoittaessa katseltavissa Areenassa ”toistaiseksi”. Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.

KONSERTTI: Ultra Bra
Pe 15.12.2017 Hartwall Arena, Helsinki
Ovet klo 18.30, show n. klo 20

LIPUT:
Myyntiin ma 4.9.2017 klo 9
Palvelumaksuineen alkaen 39,50 / 49,50 / 59,50 / 69,50 / 79,50 euroa

Edit: Lisätty tarkennus, että yhtyeen festivaalikeikoista on kulunut 16 vuotta. Vuonna 2001 aktiivitoiminnan lopettanut yhtye on esiintynyt välissä Tavastialla yksityistilaisuudessa 2007 sekä presidenttiehdokas Pekka Haaviston tukikonsertissa 2012 ennen kesän festarikeikkoja.

Lisää luettavaa