Isot pyörät pyörivät – Arionin debyytti julkaistaan Euroopassa ja Aasiassa

3.7.2014 01:04

Vuoden 2013 Uuden Musiikin Kilpailussa mukana ollut kotimainen metallibändi Arion julkaisee esikoisalbuminsa Last Of Us 22. elokuuta Suomessa. Pääkaupunkiseudulta kotoisin olevan yhtyeen levy julkaistaan jo heinäkuun lopussa Japanissa, jossa Arion soitti ensimmäiset keikkansa toukokuussa.

Japanin lisäksi bändin debyytin julkaisusta sovittu Etelä-Koreaan, Itävaltaan, Saksaan, Sveitsiin ja Taiwaniin. 

Arion sai alkunsa vuonna 2011. Kesällä 2012 bändi sai valmiiksi ensimmäisen nauhoituksensa, biisin nimeltä Lost In Woods, jonka bändi päätti lähettää Uuden Musiikin Kilpailuun. Kappaleen nimeksi muokkaantui Lost ja osallistuminen kilpailuun poiki Arionille levytyssopimuksen Ranka Kustannuksen kanssa.

Bändiltä on tähän mennessä julkaistu New Dawn -ep.


Lisää luettavaa