Israelin kulttuuriministerillä melkoinen aukko pop-tuntemuksessa – toivottaa John Lennonin tervetulleeksi konsertoimaan Tel Aviviin

13.3.2016 15:23

Israelin kulttuuri- ja urheiluministeri Miri Regev on aiheuttanut hämmennystä israelilaisen sanomalehti Yedioth Aharonothin perjantaina julkaisemassa haastattelussa pop-musiikkia koskevilla kommenteillaan.

Puolustautuessaan syytöksiltä, joiden mukaan hänen suhtautumisensa kulttuuri-instituutteja ja taiteilijoita kohtaan olisi vihamielistä, Regev lausui Helsingin Sanomien siteeraamana muun muassa seuraavaa: ”Minulla ei ole mitään taiteilijoita tai kulttuuri-instituutioita vastaan – myös minä matkustelen Lontoossa ja New Yorkissa, jotta näkisin esityksiä. Olisi hienoa, jos Tel Aviviin saapuisi artisti kuten John Lennon, joka käärisi itsensä Britannian lippuun kolmen tunnin jälkeen. Sellainen lämmittää sydäntä”.

Valitettavasti vain John Lennon itse lienee melko kykenemätön toteuttamaan ministerin toivetta, Mark Chapmanin murhattua muusikkolegendan tämän kotiovelle New Yorkin Manhattanilla joulukuussa 1980.

Lisää luettavaa