Thrash metal legendan edellisestä julkaisusta Dystopia (2016) on kulunut jo tovi, ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Puolet yhtyeestä on jälleen vaihtunut, ja saivatpa David Ellefsonin skandaalimaiset potkutkin kiitettävästi mediahuomiota. Rumpaliksi vaihtui Chris Adlerin yhden levyn mittaisen visiitin jälkeen Dirk Verbeuren. Ellefsonin tilalle tuli muun muassa Zakk Wylden erinäisistä projekteista tuttu James LoMenzo. Kyseessä on LoMenzon toinen visiitti Megadethin riveissä.
Megadethin 2. syyskuuta julkaistu 16. studioalbumi The Sick, the Dying… and the Dead! palaa aavistuksen verran perinteisempään Megadeth-ilmaisuun, kuitenkin 2020-luvun tyylillä. Uusittu rytmiryhmä on palauttanut soittoon tiukkuutta, jonka sain todistaa myös livenä kesän Rockfesteillä.
The Sick, the Dying… and the Dead! pääsee parhaiten oikeuksiinsa alusta loppuun kuunneltuna, sillä levy aukeaa sinkkubiisejä paremmin kokonaisuutena. Levyllä on mukana pari erikoista nimeä. Räppäri Ice-T vierailee Night Stalker –biisissä. Sammy Hagar vierailee levyn päättävällä This Planet’s On Fire (Burn In Hell) -kasari-ilottelulla, joka onkin alunperin Hagarin kappale. Loppuun on myös säästetty jokseenkin erikoinen Dead Kennedys -laina Police Truck.
Sanoitukset ja kappaleiden nimet ammentavat amerikkalaisille tutuista teemoista kuten Neuvostoliitosta, sodasta ja katkeruudesta. Mukana on myös Dave Mustainen suosikkiteemat mielenterveysongelmat, päihteet ja toksiset ihmissuhteet. Ihmiskunnan mustia puolia käsitellään myös levyyn liittyvässä videotrilogiassa, jonka kolmas osa löytyy tämän jutun alusta.
Soolokitara on Megadethissä kautta aikojen ollut yksi soundin peruspilareista. Kiko Loureiron soitto on saanut rauhallisuutta ja melodisuutta. Vaikutteita on otettu tyylikkäästi 90-luvulla yhtyeessä kitaroineen Marty Friedmanin soitosta.