Jarkko Martikainen levytyspuuhissa ja keikoilla

31.10.2012 12:06

Entinen YUP-keulakuva Jarkko Martikainen kasaa parhaillaan uutta studioalbumia. Toistaiseksi nimetön ja vahvasti vaiheessa oleva pitkäsoitto on Martikaisen uran viides soolokiekko.

– Valmiita ja onnistuneiksi kokemiani lauluja on melko paljon, mutta tahdon vielä selvittää muutaman yksilön mahdollisen elinkelpoisuuden. Teen siis kyseiset laulut valmiiksi (mitä ikinä se kulloinkin tarkoittaakaan) ja sen jälkeen niitä voi viedä kohti seuraavaa askelta, siis pitkäsoittolevyä. Odotan sitä paljon, Martikainen kertoo kotisivullaan.

Lienee silti kovastikin mahdollista, että uutta materiaalia pääsee kuulemaan jo hyvinkin lähiaikoina. Martikainen nimittäin jalkautuu seuraaville soolokeikoille loppuvuoden aikana:

09. 11. Kotka, kaupunginkirjasto
16. 11. Vaasa, Doo-bop club
23. 11. Seinäjoki, Bar 15
24. 11. Jyväskylä, Redneck
01. 12. Helsinki, Semifinal
05. 12. Tampere, Telakka
17. 12. Lahti, Teatteri Vanha Juko

Lisää luettavaa