Jarkko Martikainen uudisti keikkakokoonpanonsa ja suuntaa kiertueelle – ohjelmassa soolotuotantoa ja YUP:n kappaleita

Syyskiertue käsittää kymmenen keikkaa pitkin Suomea.
19.5.2026 11:43

Jo yli 20 vuoden ajan soolouraa tehnyt ja aikaisemmin myös YUP-yhtyeen keulilla operoinut Jarkko Martikainen kertoo suunnitelmistaan. Laulaja-lauluntekijä aikoo kiertää syksyn tullen Suomen konserttisaleja, ja miehen rinnalla operoi uudistunut keikkakokoonpano.

Aiemmilta kiertueilta tutun duon sijaan lavalle nousee tällä kertaa trio, kun Martikaisen ja kosketinsoittaja Petri Tiaisen rinnalle liittyy teatterimuusikkona aikaisemmin toiminut ja Martikaisen Itse tehty elämä -albumilla (2023) soittanut perkussionisti Janne Mathlin. Kiertue käsittää kymmenen keikkaa pitkin Suomea.

”Olimme ehtineet treenata ja keikkailla Petrin kanssa parisen vuoden verran, kun puheeksi nousivat tulevaisuuden unelmat. Halu monipuolisempaan ilmaisuun ja vaihtelevampaan dynamiikkaan oli saanut molemmat pohtimaan mahdollista kolmatta soittajaa, ja nimesimme molemmat tahoillamme Janne Mathlinin”, Martikainen kertoo tiedotteessa trion synnystä.

Perkussioilla vahvistetulla kiertueella kuullaan kappaleita kaikilta Martikaisen yhdeksältä soololevyltä sekä valikoituja YUP-biisejä päälle. Myös uutta tuotantoa on luvassa.

”Ytimekkäästi ilmaisten väripaletit ovat monipuolistuneet merkittävästi. Ikääntyneimmän ja tuoreimman laulun välinen aikaero on noin 32–35 vuotta. Joistain lauluista tulee tanssillisempia, joistain aiempaa harmonisempia. Joidenkin leikkisyys lisääntyy, joistain tulee entistä tuimailmeisempiä”, Martikainen kertoo.

Katso keikka-aikataulu alempaa. Liput kiertueen konsertteihin tulevat myyntiin perjantaina 22. toukokuuta.
29.10. Lappeenranta, Nuijamies Venue
30.10. Porvoo, Pensselitehdas
31.10. Tampere, Työväen Teatteri (Suuri näyttämö)
6.11. Mikkeli, Kulttuuritalo Tempo
7.11. Helsinki, Savoy-teatteri
13.11. Espoo, Sellosali
14.11. Hyvinkää, Hyvinkääsali
19.11. Kuopio, Maxim
20.11. Ylivieska, Akustiikka
21.11. Oulu, Pohjankartanon sali