Jess And The Ancient Ones julkaisee keväällä juuri näille ajoille sopivan albumin – Kuuntele single Summer Tripping Man

Vertigo on järjestyksessään yhtyeen neljäs studioalbumi.
11.2.2021 15:10

Kansainvälistä menestystä nauttiva kotimainen occult rock -yhtye Jess And The Ancient Ones julkaisee loppukeväästä neljännen pitkäsoittonsa. Vertigo jatkaa edeltäjänsä, vuoden 2017 The Horse & Other Weird Talesin tavoin syvälle 60-luvun garagerockin, psykedelian ja salatieteiden maailmaan. Yhtyeen mukaan uudella levyllä on aistittavissa myös ”ysärimäisiä fiiliksiä”.

”Minulle uutukainen on kuin musta hevonen, edellisen levyn synkempi veli. Siltä voi jotenkin aistia pahaenteisen tunteen, joka leijuu koko albumin yllä. Ehkä se on eräänlainen nostalgian tunne, joka kumpuaa raihnan lyriikoista. Joka tapauksessa hengeltään tumma ja raskaahko albumi eli oikein sopiva näille ajoille!” tuumaa Thomas Corpse, yhtyeen kitaristi ja biisintekijä.

21. toukokuuta ilmestyvän levyn ensimmäisenä singlenä on julkaistu kappale Summer Tripping Man, jonka animaatiovideon toteutuksesta vastaa Giuliano Di Girolamo. Katso video tuosta yläpuolelta.

Lisää luettavaa