Johnny Rotten hävisi oikeusjutun entisille Sex Pistols -bänditovereilleen – ”Ikävä, mutta välttämätön kokemus”

Kiistassa oli kyse Sex Pistolsin musiikin käyttämisestä tulevassa Pistols-sarjassa.
23.8.2021 21:07

Johnny Rotten, oikealta nimeltään John Lydon on hävinnyt entisiä Sex Pistols -bänditovereita vastaan käydyn oikeusjutun, jossa kiisteltiin bändin musiikin käyttämisestä ohjaaja Danny Boylen työn alla olevassa Pistols-sarjassa. Asiasta uutisoi BBC.

Lydon ei antanut suostumustaan bändin musiikin käyttämiseen tulevassa sarjassa ja väitti, että sellaisiin päätöksiin vaaditaan kaikkien elossa olevien jäsenten yksimielinen suostumus. Kitaristi Steve Jones ja rumpali Paul Cook veivät asian kuitenkin oikeuteen, koska heidän mukaansa Lydon on allekirjoittanut sopimuksen, jossa todetaan, että bändiin liittyvissä päätöksissä enemmistöäänet riittävät.

Tuomari Sir Anthony Mann totesi tämän vuonna 1998 tehdyn sopimuksen pitäväksi ja huomautti, että itse asiassa Lydon on antanut oman osuutensa Sex Pistolsin kappaleiden julkaisuoikeuksista Warner Chappell Musicille ja BMG:lle

”Saattaa olla, että nuo yhtiöt ovat omasta aloiteestaan ajoittain kysynyt häneltä lupaa, mutta käytännössä he voivat tehdä niillä miten itse parhaaksi näkevät”, tuomari Mann totesi.

Jones ja Cook julkaisivat päätöksen jälkeen yhteisen lausunnon, jossa todettiin heidän ottavat oikeuden päätöksen vastaan ilomielin.

”Ratkaisu tuo selkeyttä ja vahvistaa bändin jäsenten välistä kollektiiviseen päätöksentekoon liittyvää sopimusta. Tämä oli ikävä, mutta välttämätön kokemus, jotta voimme jatkaa eteenpäin ja toivon mukaan tehdä joskus tulevaisuudessa yhteistyötä paremmissa väleissä”, Jones ja Cook tiedottavat.

Danny Boylen (Trainspotting, Slumdog Millionaire) ohjaama Pistols-sarjaa perustuu Steve Jonesin muistelmiin ja se kertoo yhtyeen sekä punk-liikkeen ensiaskeleista. Jones ja Cook toimivat sarjan vastaavina tuottajina ja rooleissa nähdään muun muassa Tony Wallace (Babyteeth), Anson Boon (Crawl, Blackbird), Emma Appleton (The Witcher) ja Maisie Williams (Game of Thrones). Sarjalla ei ole vielä virallista julkaisuajankohtaa.

Lydon on alusta saakka ollut sarjan tekemistä vastaan ja on muun muassa todennut sen olevan ”epäkunnioittavinta paskaa, jota olen kuunaan joutunut sietämään”.

Lisää luettavaa