Jos asiat olisivat menneet toisin, Weezerin hitti saatettaisiin tuntea nykypäivänä Ozzy Osbournen kappaleena

29.5.2021 21:23

Tässäpä yllättävä knoppi. Weezer-nokkamies Rivers Cuomo paljastaa, että yhtyeen Hash Pipe -hitti oli lähellä päätyä Ozzy Osbournen laulettavaksi.

Vuoden 2001 The Green Album -albumilta löytyvää kipaletta tarjottiin pimeyden prinssille, mutta tämä ei lopulta päätynyt käyttämään sitä omiin tarkoituksiinsa.

”Kerran, muistaakseni vuonna 2000, [Ozzy] kysyi olisiko minulla yhtään biisiä hänelle, ja olin juuri sattunut kirjoittamaan Hash Pipen”, Cuomo kertoo Guitar Worldille. ”Hän ei lopulta käyttänyt sitä. Jossain toisessa todellisuudessa olisi kiinnostavaa kuulla hänen laulavan sen biisin.”

Vaikka Ozzy ei tähän päivään mennessä olekaan julkaissut yhtään Cuomon säveltämää kappaletta, Weezer lainasi Crazy Trainin ikonista riffiä yhtyeen tuoreimmalta Van Weezer -albumilta löytyvälle Blue Dream -kappaleelle.

Lisää luettavaa