Jotkut rocktähdet läksyttävät yleisöä kuvaamisesta – toiset kuvaavat itseään fanin puhelimella ja antavat luurin sitten takaisin

5.4.2016 07:10

Superkokoonpano The Last Shadow Puppetsin laulaja Alex Turner, jonka joku saattaa muistaa myös Arctic Monkeysin keulakuvana, ilahdutti perinpohjaisesti Englannin Liverpoolissa Ashley Hazlehurst -nimistä YouTube-käyttäjää. Keikalle saapunut Hazlehurst kaivoi nykypäivän meiningillä puhelimen esille ja alkoi kuvata keikkaa eturivistä, ja samalla nainen kiinnitti Turnerin huomion.

Seuraavassa hetkessä Turner nappasi luurin, kuvasi sillä pitkät pätkät itseään ja muuta yhtyettä esiintymässä ja palautti laitteen sitten kiltisti omistajalleen. Kerran näinkin päin, muusikot kun monesti tuntuvat suivaantuvan yleisön kuvaamisvillityksestä.

Elokuussa nähdään, tapahtuuko samanmoinen episodi myös Last Shadow Puppetsin Flow-keikalla. Orkesteri esiintyy Helsingin Suvilahdessa lauantaina 13.8.

Lisää luettavaa