Kaikki alkoi AC/DC:stä – Steve’n’Seagulls kertoo menneistä seikkailuistaan ja suunnitelmistaan tulevaisuuden varalle

23.8.2023 13:16

Ensi vuonna tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun suomalaisyhtye Steve’n’Seagulls julkaisi hilpeän kantri/bluegrass version AC/DC:n klassikosta. Ja sitten alkoikin tapahtua: Thunderstruck-videota on katsottu tähän mennessä yli 160 miljoonaa kertaa.

Näin kovat lukemat ovat vieneet yhtyeen maailmalle kerta toisensa jälkeen, eikä tahti ole hiljenemään päin. Kun Steve’n’Seagulls kiertää USA:ssa syyskuussa, kyseessä on bändin yhdestoista kiertue uudella mantereella.

– Erään kerran soitettiin Dallasissa festareilla, joiden teemana oli ravut. Toisin sanoen porukka söi ”etelän malliin” valmistettuja rapuja pilvenpiirtäjien keskellä, ja siinä me sitten vedettiin, naurahtaa laulaja–kitaristi–mandolinisti Remmel eli Tomi Tajakka.

– Yksi hauskimmista sikäläisistä diggareista on vanha hippirouva, joka on kiertänyt Grateful Deadin ja kumppaneiden kanssa ääniteknikkona jo 60-luvulla. Kun hän tulee keikalle, juodaan kaljat ja kuunnellaan hänen mahtavia tarinoitaan.

Yhtyeen loppuvuosi on kiireinen. Englannin- ja Suomen-kiertueen lisäksi Steve’n’Seagulls työskentelee uuden pitkäsoiton kimpussa. Bändin viides studioalbumi ilmestyy näillä näkymin syksyllä 2024.

– Tehdään hommia samalla porukalla kuin edellistä Another Miracle -levyä, eli Timo Kämäräinen tuottaa ja Abdissa ”Mamba” Assefa äänittää.

Musapuolelle on luvassa myös uusia tuulia, kertoo Remmel.

– Jos katsotaan biisimateriaalia, niin mukaan tulee taas omia kappaleita ja covereita, varmaan 50/50-suhteessa. Aiotaan myös ennakoida albumia yhdellä tai kahdella sinkulla jo tämän vuoden puolella.

Entä aiotteko juhlistaa Steve’n’Seagullsin läpimurron eli Thunderstuck-coverin 10-vuotisjuhlaa 2024?

– Kai sitä pitäisi jotenkin juhlia! Olisiko joku erikoiskeikka tai -video paikallaan? Itse voisin hankkia juhlan kunniaksi uudet keikkakengät, sillä nykyiset pysyvät kasassa teipillä!

Teksti: Timo Isoaho

Katso Steve’n’Seagullsin tuorein, viime viikolla julkaisema musiikkivideo alapuolelta:

Lisää luettavaa