Kaksi albumia, kaksi keikkaa – The Used maaliskuussa Helsinkiin

The Used vuonna 2013. Kuva: Ryan Muirhead/WIkipedia

Amerikkalainen rockyhtye The Used kiertää alkuvuodesta Eurooppaa ja heittää tuplakeikan matkan jokaisella etapilla. Myös Suomessa saadaan tupla-annos rokkia, kun yhtye esittää Helsingin Tavastialla ensin maaliskuun 9. debyyttialbuminsa The Usedin ja maaliskuun 10. kakkoslevy In Love And Deathin kokonaisuudessaan.

Liput tulevat myyntiin perjantaina 20. marraskuuta Tiketissä. Myynnissä on päiväkohtaisten lippujen lisäksi rajattu määrä kahden illan lippuja. Ennakkolippunsa theused.netistä tilaavat saavat bonuksena digiversion yhtyeen tulevasta Live And Acoustic At The Palace -levystä, joka julkaistaan 1. huhtikuuta.

The Used on nähty Suomessa ensimmäisen ja ainoan kerran vuonna 2012, jolloin se heitti kauan odotetun keikan Helsingin Circuksessa. Lisäksi The Used ja In Love And Death -levyjä pidetään yhtyeen vahvimpina tuotoksina, joten melko harvinaisesta ja kovan luokan herkusta on kyse.

THE USED
Tavastia, Helsinki
Ke 9.3.2016 – The Used -keikka
To 10.3.2016 – In Love And Death -keikka

Liput myyntiin pe 20.11. Tiketissä
1 pv lippu alkaen 36,50e
2 pv lippu alkaen 67e

https://www.facebook.com/events/535783566573100/
https://www.theused.net