Kanadalainen indiepop-artisti ei turhia somessa kainostele – täräyttää suoraan työstävänsä vielä yhden albumin ”paskalle” levy-yhtiölleen

25.2.2018 21:25

Kanadalainen indiepop-artisti Claire ”Grimes” Boucherin välit nykyiseen levy-yhtiöönsä eivät vaikuttaisi olevan järin lämpimät. Muutama viikko takaperin Boucher twiittasi julkaisevansa jatkoa vuoden 2015 Art Angelsille vielä tämän vuoden aikana, mutta käänsi nopeasti kelkkansa toteamalla jo poistetussa twiitissään ”Ei musiikkia vähään aikaan, sillä musiikkiteollisuus on romuna”.

Nyt Stereogum tietää kertoa Boucherin palanneen asiaan Instagramin puolella paljastamalla studiotyöskentelyn olevan täydessä vauhdissa ja kommentoi tuloillaan olevan kaksikin albumia – toisen ollessa artistin mukaan ”viimeinen paskalle labelilleni” ja toisen puolestaan ”ensimmäinen uudelle valitsemalleni lafkalle, josta olen todella innoissani”.

Että näin tällä kertaa.

Lisää luettavaa