Monolord ei petä koskaan. Silti tuntuu, että göteborgilaisbändi on kuudennella levyllään erityisen kovassa iskussa.
Neverending kuulostaa Iodine-avauskappaleesta lähtien äärimmäisen melodramaattiselta. Homman nimi on yhä doom, mutta vaikkapa kitaroiden harmoniat tuottavat voimakasta melankolista kauneutta. Mieleen tulee esimerkiksi amerikkalainen Yob, jonka tuomiometallissa on samantyyppistä tunteellisuutta. Tuottaja Sylvia Massyllä on saattanut olla sormensa pelissä.
Varsinkin kolmosbiisi Inside a Colliderissa on vahvoja vaikutteita Cliff Burtonilta, mikä on totta kai aina hyvä asia. Sitä edeltävässä You Bastardissa viehättää lukematon määrä valeloppuja.
Finaaliin on säästetty todellinen helmi, levyn lähes-nimibiisi It’s Neverending. Kahdeksan minuuttia on jo sinällään merkittävä mitta, mutta tätä vyörytystä olisi kuunnellut vielä pidempäänkin. Neljän minuutin kohdalla laulaja-kitaristi Thomas V. Jäger alkaa laulaa: ”Our hope is gone / and there’s no pretending.” Helsingin Vallilassa kyyneleet vierivät poskille.