Foo Fightersin ja Dave Grohlin tutkimusretki amerikkalaiseen musiikkiin etenee tänään kolmanteen osaansa. Ensimmäisessä osassa Sonic Highways -dokumenttisarja pysähtyi Chicagossa, toisessa bändi äänitti kappaleen Yhdysvaltain pääkaupunki Washington D.C.:ssä ja tänään matka jatkuu kantrikaupunki Nashvilleen.
Illalla nähtävässä ohjelmassa Foo Fighters nauhoittaa Congregation-kappaleen muusikko Zac Brownin Southern Ground Studiolla -studiolla Nashvillessä.
− Nashville oli kaikkein haastavin. Meillä oli kyllä kaikki biisin elementit kunnossa, mutta sovitus ei ollut valmis. Meidän piti kehitellä idea kappaleen keskiosaan, joka liimaisi koko biisin kasaan. Se oli aika turhauttavaa, mutta onnistuimme siinä silti, basisti Nate Mendel kertoo Ylen haastattelussa.
Tänä vuonna 20 vuotta täyttävä Foo Fighters vierailee kahdeksanosaisessa sarjassa kahdeksassa kaupungissa ympäri Yhdysvaltoja äänittämässä lauluja uudelle, kahdeksan kappaletta sisältävälle 10. marraskuuta julkaistavalle Sonic Highways -albumille.
Mitä kaikkea Nashville on tarjonnut musiikkia suurkuluttavalle maailmalle? Alla pieni katsaus Nashville-sidonnaiseen musiikkiin.
Johnny Cash
Dolly Parton
Tammy Wynette
The Civil Wars
Taylor Swift
Jack White
Lady Antebellum
Zac Brown Band
Willie Nelson
Sonic Highways YLE Teemalla tänään illalla kello 21.00. Ohjelma uusitaan seuraavan perjantain myöhäisillassa.
Illan ohjelmassa kuultava uusi, Sonic Highways -albumilla mukana oleva kappale on nimeltään Congregation.