Kappas, Michael Monroe saa olla Lontoossa osa kovan luokan comeback-keikkaa

Jana Blomqvist

Taas nähdään, että Michael Monroen nimi on alan piireissä suht kovaa valuuttaa. Brittiläinen Vive Le Rock -lehti järjestää 1. huhtikuuta gaalaillan, jonka esiintyjäluettelossa komeilee huomionarvoinen nimi: 1980-luvun goottirock-jätti The Lords of the New Church nimittäin nousee tapahtumassa pitkästä aikaa lavalle Michael Monroe laulajanaan.

Vuonna 1981 perustettu Lords of the New Church oli oman aikansa superyhtye, jossa vaikutti jäseniä useista 1970-luvun punkbändeistä. Mukana olivat Stiv Bators (Dead Boys), Brian James (The Damned), Dave Tregunna (Sham 69) ja Nick Turner (The Barracudas). Yhtyeen jäsenistö on muuttunut useaan otteeseen vuosien mittaan. Bändi lopetti alun perin vuonna 1989, mutta palasi 2000-luvun ensimmäisellä kymmenyksellä muutamaan otteeseen liikekannalle.

Hienoa, että Monroe pääsee tällaiseenkin kuvioon mukaan! Lue Vive Le Rockin alkuperäinen tiedotus alta: