Kärtsy Hatakan viimeisin projekti: pianorocklevy, josta osa on sävelletty 11-vuotiaana

Ville Juurikkala

Waltari-pomo Kari ”Kärtsy” Hatakka julkaisee Back To Bacteria -sooloalbumin marraskuussa.

– Levyn myötä toteutuu jälleen yksi pitkäaikainen haave. Ensimmäinen instrumenttini oli nimittäin piano, ja aloin tehdä sillä biisejä jo 11-vuotiaana. Minulla on jo pitkään ollut mielessä päästä todella katsomaan, mitä pianosta instrumenttina voisi irrota, kertoo Hatakka.

Back To Bacteria on siis ”pianorocklevy”, ja kaikki biisit on toteutettu pianolla, bassolla ja rummuilla. Mukana on toki myös laulua.

Keitä muusikoita albumilla soittaa?

– Taneli Manninen hoitaa rummut, ja minä soitan kaiken muun. Ja sitä pianoa… Sitä on tarjolla reilusti, sillä yksittäisessä biisissä saattaa olla todella, todella paljon pianoraitoja. Sieltä löytyy käytännössä kaikkea, mitä instrumentilla voi kuvitella soitettavan. Ja mitä ei voi kuvitella, nauraa Hatakka.

– Musiikillisesti kokonaisuus on hyvin vaihteleva, ja punkhenkisestä materiaalista mennään tarttuvaan poppiin ja vaikka minne. Albumilta on löydettävissä kaikki minun tunnusmerkkini, lukuun ottamatta kitaraa ja metallista paahtoa.

Miltä ajalta kokonaisuuden biisit ovat?

– Joistakin kappaleista löytyy osia, jotka kirjoitin 11-vuotiaana. Mukana on myös aivan tuoreita juttuja. Toisin sanoen levyllä on ihan uusinta ja ihan vanhinta Kärtsyä.

Mitä nimi Back To Bacteria tarkoittaa?

– Jos musiikki on tehty vuosikymmenien kuluessa, niin sanat on kirjoitettu nimenomaan tätä levyä varten. Kyseessä on kieltämättä jonkinasteinen koronalevy, sillä kappaleissa pureudutaan niihin tuntemuksiin, kun ovet menivät yllättäen kiinni. Toki omaan tyyliini kuuluu se, etteivät sanoitukset ole pelkkää ”vittu kun vituttaa” -valitusta.

Entä onko Waltarin suunnalta mitään kerrottavaa?

– Teemme uutta musiikkia, mutta meillä ei ole mitään aikatauluja, sanoo Hatakka.

– Torcha!-albumi täyttää nyt kolmekymmentä vuotta, ja sen kunniaksi me avattiin Waltarin vanha Fun Club uudelleen. Faniklubi toimii netissä, ja sinne tulee syksyn mittaan ihmeteltäväksi hemmetisti ennen julkaisematonta materiaalia Torcha!-aikakaudelta.

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 8/22.