Kas näin lyövät kättä Apocalyptica ja Epica-laulaja – uutuuskappale tuo uusia sävyjä sellokvartetin aiemmalle sävellykselle

16.12.2022 21:46

Apocalyptica-leirissä on riittänyt loppuvuodesta hulinaa. Yhtye julkaisi syyskuussa Metal Classic, Classic Metal -ep:n ja soi muun muassa Netxlixin Wednesday-menestyssarjassa. Nyt orkesteri on julkaissut Rise Again -nimisen uuden version vuoden 2020 Cell-0-levyltä löytyvästä Rise-kappaleesta.

Tällä kertaa mukana on myös laulua, josta vastaa Epican Simone Simons.

”Oli mahtavaa tehdä vihdoin yhteistyötä Simone Simonsin kanssa ja syventää yhteistyötä Epican kanssa tulevan kiertueen lisäksi julkaisun muodossa. Kun me mietittiin Simonen upealle äänelle sopivaa biisiä, tuntui balladi sopivimmalta vaihtoehdolta. Cell-0 levyllä julkaistu instrumentaali-biisi Rise nousi vahvaksi ehdokkaaksi sen erityisen tunnelman vuoksi”, Eicca Toppinen kertoo.

”Kun Riseen sopiva teksti syntyi, Rise Again oli selkeä juttu. Biisissä on sopivassa suhteessa kauneutta, tummuutta ja voimaa, mikä sopii Simonelle täydellisesti”, Toppinen jatkaa.

Apocalyptica suuntaa mittavalle Euroopan-kiertueelle tammikuun loppupuolella yhdessä Epican ja suomalaisen Wheelin kanssa.

Kuuntele Rise Again alta.

Lisää luettavaa