Kesärauha-festivaalia juhlitaan tänä viikonloppuna 7.–9. kesäkuuta Turussa. Viisivuotisjuhliaan viettävä tapahtuma on yltänyt jokaisena järjestämisvuotenaan uuteen kävijäennätykseen, ja samalla tavalla näyttää käyvän tänäkin vuonna. Erityisesti sunnuntaipäivästä on järjestäjien mukaanmuodostumassa varsin vilkas. Tuolloin lavalle nousevat muun muassa Slowdive, uraansa lopetteleva Iisa ja Jukka Jyllin sekä Sami Kuoppamäen luotsaama Kingston Wall -spektaakkeli.
”Kesärauha on viidessä vuodessa vakiinnuttanut paikkansa kesän aloitusfestarina Suomessa. On ihanaa huomata, kuinka kävijämäärät kasvavat tasaisesti joka vuosi. Odotamme jälleen sydän avoimena aina yhtä hyväntuulista festarikansaa saapuvaksi vehreään Linnanpuistoon kokemaan Kesärauhan taika. Tänä vuonna erityisen innoissamme odotamme Turun Linnan isoimmalle mahdolliselle sisäpihalle siirtyvää Elektrolinnaa sekä ison laajennuksen kokenutta ruokatarjontaa”, festivaalin taiteellinen johtaja Pietu Sepponen kertoo tiedotteessa.
Kesärauhan aikataulut ovat nyt julki, joten vieraile festivaalin verkkosivuilla katsomassa, millaisin askelmerkein kesää kohti edetään. Kesärauhan esiintyjiä ovat muun muassa The Libertines, 070 Shake, Alma, Antti Autio, Arppa, Pariisin Kevät ja Vesta. Kaikkiaan paikalla on yli 60 artistia.
Kesärauhan perusliput ovat myynnissä tapahtuman verkkosivuilla hintaan 109–179 euroa. Soundi on Kesärauhan virallinen yhteistyökumppani.