Mikäli sinulta on jäänyt Kansas-yhtyeen Dust in the Wind -kappale on jostain syystä tarkastamatta, nyt on korkea aika korjata tilanne. Tämä vuonna 1978 julkaistu akustisen kitaran kuljettama, Steve Walshin hienosti tulkitsema kappale on takuuvarma kylmien väreiden nostattaja, jossa taidokas sanoitus lyö kättä kerrasta mieleen juurtuvan melodian kanssa. Täältähän tuon alkuperäisen biisin voi kuunnella, jos ei ole vielä tuttu tapaus.
Pian ikivihreästä saadaan kuultavaksi myös huomionarvoinen uusi tulkinta. Asialla ovat Slipknotin laulaja Corey Taylor sekä Bad Omens -yhtye, jotka levyttivät biisin uuden Queen of The Ring -elokuvan soundtrackille. Elokuva kertoo 1930–50-luvuilla kehiä kiertäneen naisten vapaapainin pioneerin Mildred Burken tarinan. Taylorin ja Bad Omensin versiosta voi kuulla pätkän alempaa löytyvästä mainoksesta, ja koko esitys tulee kuultavaksi ilmeisesti keskiviikkona. Queen of the Ring tulee julkiseen levitykseen maaliskuussa.