Kirk Hammettiakin opettanut kitaristilegenda muistelee ennustaneensa Metallican menestyksen – ”He tulevat muuttamaan maailmaa”

8.3.2020 20:16

Kitaristisuuruus Joe Satriani muisteli hiljattaisessa Talkin’ Rock With Meltdownille myöntämässään haastattelussa ennustaneensa Metallica menetyksen. Asia tuli ilmi, kun kitaristi Kirk Hammettia opettaneelta mieheltä tiedusteltiin, näkikö hän jo ennalta millaiseksi jättiläiseksi Metallica tulisi muodostumaan?

”Kyllä. Hassua, että kysyt siitä, sillä muistan menneeni treeneihin 80-luvun alkupuolella ja kertoneeni kundeille, että ’Opetan päivisin penskoja, jotka tulevat muuttamaan maailmaa'”, Satriani toteaa. ”Soitin heille jotain, ja he vain tuijottivat minua tyyliin, ’Kukaan ei tule kuuntelemaan tuollaista. Se ei tule ikinä soimaan radiossa. He eivät ikinä pääse etenemään minnekään nuorisotaloilta ja ilmaistapahtumista.’ Olin vain, että ’Oletteko te ihan hulluja?'”

”Kun istuin vastapäätä [Testamentin] Alex Skolnickia tai Kirk Hammettia, tunsin kuinka heistä oli muodostumassa neroja – heistä oli tulossa superlahjakkuuksia enkä nähnyt heidän tiellään mitään esteitä, mutta en kyennyt vakuuttamaan vanhempia kavereitani siitä, mitä oli tapahtumassa”, mies jatkaa. ”Ehkä he vastustelivat, koska se ei ollut heidän tyyliään… ehkä he tunsivat itsensä uhatuiksi tai jotain, mutta koska olin opettaja, minä en tuntenut uhkaa. Olin itse asiassa heidän kannustajansa. Olin se, joka sanoi: ’Noniin, annetaan mennä!'”

”Tiesin heidän pystyvän siihen. Mieleeni ei edes juolahtanut se mahdollisuus, että he eivät saavuttaisi haluamaansa”, Satriani lisää. ”Heillä oli kolme tärkeää asiaa: fyysinen lahjakkuus, äly – he olivat fiksuja – sekä sydän. Heidän sydämensä oli oikeassa paikassa.”

”He olivat mahtavia oppilaita. He treenasivat kovaa, tiesivät mitä halusivat, he halusivat muuttaa maailmaa ja heissä oli juuri sopivasti kiukkua vanhempia sukupolvia kohtaan, joka on tuon ikäisenä tärkeää. He halusivat muuttaa maailmaa ja niin he sitten tekivätkin.”

Lisää luettavaa