Konserttielokuva, muistelmat, maailmankiertue? Pink Floyd -legenda aktiivisena

10.8.2015 15:46

Heinäkuussa ensimmäisen keikkansa sitten vuoden 2013 heittänyt Pink Floyd -laulaja Roger Waters kertoo Haaretz-lehdelle antamassaan mittavassa haastattelussa kirjoittavansa muistelmia. Samalla Waters kertoo suunnitelmistaan lähteä ensi vuonna maailmankiertueelle.

Newport Folk Festivalilla heinäkuussa esiintynyt Waters esitti myös uuden Crystal Clear -kappaleen ensimmäistä kertaa. Maailmankiertue voi siis todellakin olla tuloillaan eikä jää vain puheeksi. Kenties saamme uuden studioalbumin, joka on ollut työn alla jo jonkun aikaa.

Syyskuussa ensi-iltansa saa puolestaan konserttielokuva The Wall Live, joka seuraa vuosina 2010-2013 toteutetun massiivisen kiertueen tapahtumia niin lavalla kuin sen ulkopuolella. Waters on ohjannut elokuvan yhdessä Sean Evansin kanssa ja se nähdään myös Finnkinon teattereissa 29. syyskuuta.

Lisää luettavaa