Koronarajoituksilla iso vaikutus Teoston tilityksiin – Tekijänoikeuskorvauksia maksetaan useita miljoonia vähemmän kuin edellisvuonna

Syynä julkisesta esittämisestä pandemian vuoksi kerätyt normaalia pienemmät korvaukset.
10.6.2021 11:58

Tekijänoikeuskorvauksia sekä kotimaisen että ulkomaisen musiikin julkisesta esittämisestä ja tallentamisesta keräävä ja niitä edelleen oikeudenomistajilleen tilittävä Teosto on tänään maksanut asiakkailleen kesäkuun tilityksen, yhteensä 21,3 miljoonaa euroa. Tästä summasta kotimaisten säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikkikustantajien osuus on 8,3 miljoonaa. Nyt maksettavat korvaukset on pääosin kerätty loka-joulukuun 2020 aikana konserteissa, radiossa, televisiossa, taustamusiikkina, online- ja streaming-palveluissa sekä Yle Areenassa.

Teoston kesäkuun 2021 tilitys on noin 5 miljoonaa euroa pienempi kuin viime vuonna. Tähän on syynä julkisesta esittämisestä eli konserteista, festivaaleilta ja livekeikoista sekä näyttämöiltä ja teatterielokuvista koronapandemian vuoksi saadut normaalia pienemmät korvaukset. Teoston toimitusjohtaja Risto Salmisen mielestä korvausten kannalta olisikin erityisen tärkeää saada kesäkausi konserttien ja keikkojen osalta pian käyntiin kaikkialla maassa.

”Tekijänoikeuskorvausten tilitykset tulevat aina jonkin verran jälkijunassa ja koronatilanne näkyy niissä pahiten vasta tänä vuonna. Kriisi myös kestää musiikkialalla vielä pitkään sen jälkeen, kun muu yhteiskunta on palannut normaaliin”, Salminen sanoo.

Teosto maksaa asiakkaanaan oleville säveltäjille, sanoittajille ja kustantajille tilityksiä tekijänoikeuskorvauksista neljä kertaa vuodessa. Seuraava tilitys maksetaan syyskuussa 2021.

Lisää luettavaa