Korvat ja silmät auki: Peter Gabriel, The Killers, Destroyer

Vanhassa vara parempi -sanonta lienee käynyt taannoin Peter Gabrielin mielessä.

Entinen Genesis-vokalisti on viimeistellyt 27 vuotta sitten So-albumin (1986) studiosessioissa äänitetyn Courage-kappaleen demon valmiiksi tuottaja Tchad Blaken ja kitaristi David Rhodesin kanssa.

Alkuperäinen demoversio on mukana So-levyn 25-vuotisjuhlapainoksella.

− Kun So valmistui, Courage ei toiminut haluamallani tavalla ja niinpä se jäi pois levyltä. Nyt päätimme tehdä sen valmiiksi, tuoreella näkemyksellä. Olen aina tykännyt biisistä ja etenkin sen soitinosuuksista, erityisesti rummuista välittyvästä energiasta, Peter Gabriel kommentoi omilla kotisivuillaan.

Gabrielin Real World -levy-yhtiön taannoin julkaiseman tiedotteen mukaan muun muassa Sledgehammer– ja Shock the Monkey -hiteistä tuttu laulaja esiintyy Helsingissä kevään Euroopan-kiertueellaan.

Maailman suurin lasvegasilainen rockbändi The Killers julkaisee joulumarkkinoille ensimmäisen hittikokoelmansa.

Direct Hits -levyltä löytyy myös kaksi uutta kappaletta: jo aiemmin syksyllä julkaistu, M83-mies Anthony Gonzalezin tuottama Shot at the Night sekä eilen kuultavaksi ilmaantunut Just Another Girl, jonka voit kuunnella alta.

− Kokoelmalevy on hieno tapa putsata pöytä ja siirtyä kohti jotain uutta, laulaja Brandon Flowers kommentoi NME:lle.

 

Laulaja Dan Bejarin johtama kanadalainen indieryhmä Destroyer julkaisee marraskuun lopulla espanjankielisen ep:n Five Spanish Songs, jolla on mukana juuri julkaistu single Bye Bye.

Kuuntele kappale alta.