Kunnianosoitus ja syntymäpäivälahja rajan tuolle puolen – Sammal ja The Grammers yhdistivät voimansa Chris Cornell -tribuutille

Grammal-ep julkaistaan myös fyysisenä ja sen tuotto käytetään hyväntekeväisyyteen.
20.7.2017 11:44

Progressiivisella rockillaan mainetta niittänyt Sammal ja pitkän linjan classic rock -yhtye The Grammers yhdistivät voimansa tänään digitaalisesti julkaistulle Grammal-ep:lle. Levy on yhtyeiden kunnianosoitus toukokuussa kuolleelle Chris Cornellille, joka olisi tällä päivämäärällä täyttänyt 53 vuotta.

”Ilman Seattle-sceneä ja Cornellia emme todennäköisesti tuntisi toisiamme Sammaleen porukan kanssa. Juralla (Salmi, kitara) ja Janulla (Kiviniemi, laulu) oli 2000-luvun taitteessa Resident 43-niminen grungevaikutteinen bändi ja myös Grammersin musiikissa oli vahvasti noihin aikoihin Seattle-vivahteet aistittavissa. Tutustuimme toisiimme noina vuosina Turun musiikkipiireissä, mikä johti luontevasti yhteisiin keikkoihin ja ystävystymiseen”, yhtyeiden julkaisemalla tiedotteella kerrotaan.

”Yhteiset juuret, ystävyys, kunnioitus ja suru olivat ensimmäiset ajatukset 18. toukokuuta, kun feediin alkoi valua uutisia Cornellin traagisesta poismenosta. Grammersin Hannu (Huitu, kitara) näki Juran päivitykset ja koki välittömästi tarpeen ehdottaa tälle yhteisen musiikillisen kunnianosoituksen toteuttamista.”

Molemmat bändit valitsivat nauhoitettavakseen yhden biisin, joiden lisäksi levylle äänitettiin duettona Temple Of The Dog -klassikko Hunger Strike. Nopealla aikataululla toteutetun studiosession lämmintä iloa ja ystävyyden sävyttämää henkeä pyrittiin vangitsemaan myös kappaleille kuvattuihin videoihin. Digitaalisesta ep:stä aiotaan ottaa myös fyysinen painos, jonka tuotto käytetään nuorten mielenterveystyötä tekevän järjestön hyväksi.

”Olkoon tämä kunnianosoitus syntymäpäivälahja rajan tuolle puolen. HBD & Say Hello 2 Heaven, Chris.”

Lisää luettavaa