Kuolometallilaulaja tunnustautuu juustoisen rokin suureksi ystäväksi – Soilwork-solisti nimeää korneimmat suosikkinsa

Björn "Speed" Strid kertoo myös hauskan tarinan Scorpions-levyyn liittyen.
8.1.2019 14:08

Björn ”Speed” Strid tunnetaan parhaiten ruotsalaisen melodeath-suuruus Soilworkin laulajana, mutta miehen sydän sykkii myös klassiselle rokille ja AOR:lle. Tätä puolta Strid pääseekin tuomaan esille The Night Flight Orchestra -yhtyeessään.

Metal Hammer -lehti pyysi Stridiä listaamaan omat suosikkilevynsä sieltä rokin juustoisimmasta ja korneimmasta päästä ja mies tekikin työtä käskettyä. Stridin valinnoissa on vähemmän yllättäen iso painoarvo laulusuorituksilla ja erityisen paljon kehuja mieheltä saavat Stevie Nicks, Annie Lennox sekä Bostonin Brad Delp.

”[Bostonin vuoden 1976 nimikkoalbumilla] on ihan hullut laulut kaikkine harmonioineen. Netistä löytyy paljon eristettyjä lauluraitoja levyltä, ne ovat tajuntaaräjäyttäviä”, Strid muun muassa toteaa.

Suosikkilaulajakseen Strid nimeää Foreignerin Lou Grammin ja valitsee bändiltä listalleen 4-albumin vuodelta 1981. Listalta löytyy myös Scorpionsin Lovedrive (1979), johon liittyen Strid kertoo hauskan anekdootin:

”Olen aina rakastanut sitä kansikuvaa! Pienenä ihastelin sitä, että ’Vau, hän melkein koskee tissiä!’ Mutta jotenkin kuvittelin sen olevan pekonia, jota hänen kädestään tulee. Myöhemmin tajusin, että sehän on tietysti purukumia, mikä oli pienoinen pettymys.”

Mainittujen lisäksi Stridin suosikkilistalta löytyy Heartia, Nazarethia, hollantilaista Kayak-yhtyettä, Eddie Moneyta sekä FM:ää. Koko listan perusteluineen voit lukea täältä.

Soilwork julkaisee puolestaan uuden Verkligheten-pitkäsoittonsa perjantaina 11. tammikuuta.

Lisää luettavaa