Kuuntele Ismo Alangon uuden bändin single!

4.12.2012 11:57

Ismo Alanko on juuri julkaissut ensimmäisen näytteen alkuvuodesta julkaistavalta uudelta albumiltaan. Harmaa on hyvä väri -single esittelee samalla Ismon uuden yhtyeen, jossa hänen rinnallaan soittavat Jussi Jaakonaho (kitara, laulu ja tuotanto), Mikko Mäkelä (basso, laulu) ja Niko Votkin (rummut, laulu). Keikoilla bändiä tulee täydentämään koskettimiin, perkussioon ja lauluun Juho Viljanen.

Suomen-kiertue käynnistyy 1.3. ja jatkuu festarisesonkiin saakka. Tarkemmat keikkapäivät ja -paikat selviävät myöhemmin.

– Jollain tavalla tuntuu, että olen laulunkirjoittajana palannut siihen, mistä aloitin: teen juuri sellaisia lauluja, mitä hetki vaatii, tyylilajista tai tunneskaalasta riippumatta. Olen kirjoittanut herkkiä, kauniita, räikeitä, pateettisia, ankaria, surullisia, hilpeitä, nöyriä, henkseleitään paukuttelevia ja naurettavia lauluja, kertoo Ismo Alanko uudesta materiaalistaan.

– Vaikka musiikki on uutta ja tuoreen kuuloista, siinä on myös kaikuja kaikesta siitä, mitä olen viimeisen reilun kolmenkymmenen vuoden aikana tehnyt. On Hassisen reteyttä, Veljien maanisuutta, soolouran moniulotteista sävellyksellisyyttä, Säätiön etnoilua ja Teholla parantunutta pöhköä itsevarmuutta. Tämän kaiken sitoo yhteen tiukan persoonallisesti koliseva yhtye ja kaksikymmentäyksi vierailevaa muusikkoa.

www.ismoalanko.com

Lisää luettavaa