Viime vuonna ilmestyneellä Rikkinäinen Suomi -debyytillään vakuuttavan ensiaskeleen ottanut Lähiöbotox julkaisee toisen studioalbuminsa alkuvuodesta 2022. Joskus tammi-helmikuu-akselilla ilmestyvä levy sai nimekseen Itä-Metal, vaikka muitakin varteenotettavia vaihtoehtojakin puntaroitiin.
– Kun heitettiin ilmaan mahdollisia levyn nimiä, Itä-Metal tuntui heti täsmäosumalta. Hanadin (Hassan, laulu) heitto St. Bänger oli hiton kova myös, rumpali Lauri Ojala kertoi Soundin Timo Isoaholle.
Basisti Samuli Peurala laskee tehneensä tulevalle levylle nelisenkymmentä biisiaihiota, joista ehkä pari päätyi levylle sellaisenaan. Seula on siis tiukka.
– Hanad ja toinen solisti Luyeye Konssi ovat hyviä ilmapuntareita: jos idea ei heti resonoi, jotain on tehtävä toisin, kuvailee Peurala.
– Meillä ei ollut mitään selkeää musiikillista tai sanoituksellista tavoitetta. Katsottiin vaan, mitä syntyy. Bändin tapoihin kuuluu, että tehdään paljon osia yhteen biisiin ja sitten niitä aletaan karsia. Tavallaan koko bändi toimii tuottajana ja mielipiteet ilmaistaan melko lailla suoraan, sanoo Ojala.
Tällä kerralla Lähiöbotox on saanut sanoitusapua yhtyeen ulkopuoliselta taholta.
– Tosiaan, Martikaisen Jarkko on toiminut tekstien tuottajana ja hän keskusteli laulajien kanssa paljon biisien aiheista ja kulmista, kertoo Peurala.
Itä-Metalin miksaajana on puolestaan toiminut amerikkalainen Will Putney, jonka ammattitaitoa ovat aikaisemmin hyödyntäneet muun muassa A Day To Remember, Pig Destroyer, Gojira ja Body Count.
– Jo Rikkinäistä Suomea tehdessä Jaakko (Luomanen, kitara) alkoi fiilistellä Putneyn työnjälkeä. Pian selvisi, että mies on tehnyt runsaasti kovia juttuja. Moderni hyökkäävyys on hyvä kiteytys soundista, jota lähdettiin hakemaan – ja sitä myös saatiin.
Yhtye tekee levyn ilmestymisen jälkeen mittavan Suomen-kiertueen. Useammalla kietueen keikalla Lähiöbotox jakaa lavan Huora-yhtyeen kanssa.
– Onhan se mahtavaa päästä vihdoin kiertämään, sillä eihän me oikeastaan päästy haistelemaan debyytin vastaanottoa kuin muutamilla festarivedoilla, muistuttaa basisti.
– Ei todellakaan malttaisi odottaa, että päästään läsäyttämään täysimittaisia settejä. Yleisön edessä soittamista on ollut todella kova ikävä. Viime kesän muutamalla festarilla alkoi päästä jo vähän tunnelmaan ja helmikuussa mennään sitten kunnolla!
Haastattelun toimitti Timo Isoaho.