Lähtöpassit Evanescencesta saanut kitaristi sanoo olevansa edelleen shokissa – ”Ajattelin, että onko tämä joku huono vitsi?”

22.6.2022 21:10

Äskettäin Evanescencesta lähtöpassit saanut kitaristi Jen Majura vieraili muusikko Ola Englundin isännöimässä Coffee With Ola -sarjan haastattelussa.

Yksi käsitellyistä aiheista oli luonnollisestikin pitkäaikaisen pestin päättyminen ja miten Majura on sen ottanut.

Kitaristi muistelee siivonneensa asuntoaan saadessaan töiden päättymisestä kertoneen puhelun.

”Ensinnäkin olin, että ’onko tämä joku huono vitsi?’ ja muistan uutiset kuultuani sulkeneen puhelimen ja maanneeni studioni ja eteisen välisen käytävän lattialla ja tuijottaneeni kattoa ihmetellen, että mitä tuo oikein oli…” Majura kertoo. ”Katsoin matkalaukkuani, jota olin alkanut jo pakkaamaan sillä olin lähdössä kahden viikon päästä tien päälle koko loppuvuodeksi.”

Englundin kysyessä, miltä uutisen kuuleminen tuntui, Majura kertoo olleensa ennen kaikkea hämmentynyt.

”Uskoisin olevani… siitä on nyt mitä, kolme viikkoa, ja olen edelleen sekavassa tilassa”, Majura sanoo. ”Olen varmaankin edelleen shokissa. Vähän kuin olisi ollut kuusi vuotta naimisissa ja sitten yhtäkkiä eroaa.”

Majura kertoo yrittävänsä kaikesta huolimatta nähdä tiukimmissakin tilanteissa aina valoisat puolet.

”Joka päivä, askel askeleelta”, kitaristi toteaa. ”En ole vielä täysin kunnossa. Mutta joka päivä löydän pieniä juttuja jotka saavat ajattelemaan, että ’tämä on itse asiassa hyvä juttu.'”

”Minuun sattuu ja olen edelleen hämmennyksen tilassa: ’mitä juuri tapahtui?'” Majura lisää.

Kitaristi sanoo saaneensa tarjouksia muilta bändeiltä, mutta ei kykene juuri nyt harkitsemaan niitä kunnolla. Tällä haavaa Majura aikoo keskittyä itseensä ja musiikkiinsa. Suunnitelmissa onkin kolmannen sooloalbumin työstäminen.

Katso haastattelu alta.

Lisää luettavaa