Lars Ulrich sen aloitti ja nyt on Kirk Hammettin vuoro – Metallica-leiristä alkaa kantautua ujoja poliittisia kannanottoja

12.12.2016 00:59

Metallica-rumpali Lars Ulrich valotti viime viikolla Vulturen haastattelussa hieman poliittista ajatteluaan, korostaen samalla, että James Hetfieldin kanssa linjat poikkeavat sen verran vahvasti, että asiasta ei sen kummemmin yhtyeen sisällä parane keskustella. Nyt kitaristi Kirk Hammett avaa, kenties tästä rohkaistuneena, omia näkemyksiään Billboardille.

”Juttu on niin, että Metallica vetoaa hyvin laajaan skaalaan erilaisia ihmisiä. On ihmisiä kallellaan vasemmalle, ja on ihmisiä kallellaan oikealle, vieläpä suorastaan laumoittain. Osasyy siihen, miksi emme pidä itseämme poliittisesti orientoituneena bändinä on se, että kun alat puhua politiikkaa, vedät maahan viivan ja jaat ihmiset eri joukkoihin – ja sitä emme halua tehdä. Haluamme kaikkien olevan tässä mukana yhdessä, kokevan musiikin yhdessä. Näemme politiikan aivan erillisenä juttuna. Vähän kuin vertailisi musiikkia ja Nascar-kilpailuja, niin kaukana politiikka on Metallicasta.”

”Siksi valitsen sanani niin harkiten. Minä, ei Metallica, vaan yksin minä olen vastuussa omasta sekaantumisestani, mikäli näen että jokin asia on huonosti ja tunnen velvollisuudekseni sanoa jotakin. Uskon reiluuteen. Uskon tasavertaisiin lähtökohtiin. Uskon tasavertaisiin mahdollisuuksiin ja kaikkien olevan tasavertaisia. Se jätkä [Trump] ei usko edes siihen. Hänen mielestään kaikki eivät ole yhdenvertaisessa asemassa.”

”Mielestäni hyvä johtaja on suoraselkäinen, rehellinen ja epäitsekäs, sekä ymmärtää oikean ja väärän eron. Nämä ominaisuudet puuttuvat johdoltamme ja se pitää minut valppaana ja tarkkaavaisena. Mikäli tapahtuu jotakin sellaista, joka ei ole minusta ok, aion olla todella äänekäs sen suhteen ensimmäistä kertaa elämässäni.”

Lisää luettavaa