Legendaarisen Cream-rumpalin poika avautuu surullisista väleistään isäänsä: ”On kuin hän olisi jo kuollut”

Cream-yhtyen riveistä tunnetun, ja yleisesti yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista rumpaleista tunnustetun Ginger Bakerin ja tämän Kofi-pojan välit eivät tuntuisi olevan siitä kaikkein lämpimimmästä päästä. Näin voisi päätellä miehen Rolling Stonelle myöntämästä haastattelusta, jossa mies muun muassa kertoo, miksi ei ole koskaan kokenut paineita isänsä saappaiden täyttämisestä.

”En tiennyt siitä [Ginger Bakerin maineeseen viitaten]. En tiennyt kuka isäni oli kun opettelin soittamaan rumpuja. En ollut tutustunut Creamiin ennen vuoden 2005 reunionia. Soitin jazzia ja fuusiota. Frank Zappaa ja sen sellaista. Se ei siis ollut minulle mitenkään merkittävä juttu, sillä toimin niin eri genressä. Soitin uusia juttuja, enkä piitannut muusta. Asia ei koskaan häirinnyt minua, sillä isäni on sen verran persläpi, etten stressannut siitä, olisiko hän ylpeä tekemisistäni.”

Kofi kieltää samalla eläneensä lapsuutensa yltäkylläisyydessä rikkaan ja kuuluisan isänsä rahojen turvin, mutta kenties se kaikkein surullisimmalta kuulostava paljastus tulee haastattelun loppupuolella, kun mieheltä tiedusteliin miltä Gingerin kuolema tulisi mahdollisesti hänestä tuntumaan.

”Jälleen palataan siihen, että en oikein edes tunne häntä. Se ei siis tule tuntumaan siltä, että menettäisin jonkun tuntemani ihmisen. Hänellä ei ole oikein ollut osaa elämässäni. Hän on ollut siinä mukana hyvin vähäisiä aikoja. En tiedä miltä se tulee tuntumaan, mutta tuskin ainakaan yhtä pahalta kuin elämääni osallistuneen vanhemman menettäminen. Hän ei kuulu elämääni tai ajatuksiini. Ajattelen häntä ainoastaan silloin, kun muut ottavat hänet puheeksi. Ajattelen asiaa oikeastaan vain musiikin kannalta, en henkilökohtaisesti. Olen viettänyt isäni kanssa aikaa oikeastaan vain silloin, kun olen pakottanut hänet opettamaan minua. Kaikki mitä olen häneltä saanut, liittyy rumpalointiin. Mielestäni olen saanut häneltä kaikki rumpujen soittoon tarvitsemani. Teknisesti olen luultavasti mennyt hänen ohitseen, sillä soittaminen on kehittynyt niin paljon hänen ajoistaan. En tiedä. En usko tulevani surulliseksi. On kuin hän olisi jo kuollut. Hän on katkaissut välimme niin monta kertaa elämäni aikana. Minulle hän on tuntunut kuolleelta jo pitkän aikaa.”

Haastattelun lopuksi kertoo kaikesta huolimatta edelleen yrittävänsä sopia välinsä isäänsä muun muassa sähköpostin välityksellä, mutta samaan hengenvetoon epäilee ”sen olevan jo myöhäistä.”