Leveragesta ja Raskasta joulua -kiertueilta tuttu laulaja Kimmo Blom on kuollut

Blom muistetaan myös roolistaan Freddie Mercuryna Musiikkiteatteri Palatsin Queen-musikaaleissa, The Voice of Finlandista sekä Uuden musiikin kilpailusta.
25.8.2022 17:29

Rock- ja metallipiireissä parhaiten tunnettu laulaja, säveltäjä ja sanoittaja Kimmo Blom on kuollut. Useat laulajan läheiset ovat julkaisseet Blomille osanottoja ja muistokirjoituksia sosiaalisessa mediassa ja suru-uutinen on vahvistettu myös Blomin omalla Facebook-sivulla. Blomin kumppani Annica Milán on myös vahvistanut asian Iltalehdelle.

Vuonna 1970 syntynyt Blom vaikutti urallaan muun muassa yhtyeissä Nova Scotia, Dyecrest, Boys of the Band sekä Leverage, jonka viimeisimmällä Above the Beyond -levyllä Blom lauloi. Hän oli myös mukana Raskasta joulua -kokoonpanossa laulaen projektin levyillä ja kiertueilla. Lisäksi hän toimi taustalaulajana muun muassa Stratovariuksen ja Thunderstonen levyillä ja teki kappaleita muun muassa Ari Koivuselle.

Blom esiintyi myös tamperelaisen Musiikkiteatteri Palatsin Queen-musikaaleissa Freddie Mercuryn roolissa vuodesta 2011 alkaen. Vuonna 2015 hän osallistui The Voice of Finland -kilpailuun selviten jatkoon kaksintaistelu-kierroksesta. Lisäksi Blom kilpaili Euroviisukarsinnoissa vuonna 2010 Boys of the Band -yhtyeen riveissä ja otti osaa Uuden musiikin kilpailuun kahdesti: vuonna 2015 taiteilijanimellä Angelo De Nile edeten finaaliin sekä vuonna 2016 yhdessä Annica Milánin kanssa sijoittuen finaalissa viidenneksi.

Blomilla diagnosoitiin sidekalvon melanooma eli silmäsyöpä vuonna 2015.

”Minut on leikattu, olen saanut sädehoitoa ja on ollut kolmen kuukauden päästä kontrolli. On sanottu, että mies on puhdas, tulee hyvää fiilistä, kolmen kuukauden päästä uusi kontrolli ja taas löytyy syöpä”, Blom kertoi Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa vuonna 2019.

Lisää luettavaa