Levyuutisia: The Horrors, Arctic Monkeys ja White Lies

30.7.2013 18:33

Brittiyhtye The Horrorsin seuraavan albumin julkaisu on siirtynyt. Toistaiseksi nimettömän levyn piti ilmestyä syyskuussa, mutta pitkäsoitto saapuukin ”joskus ensi vuoden alkupuolella”.

– Albumin miksaaminen viivästyi ja päätimme siirtää julkaisun ensi vuodelle, kitaristi Josh Hayward sanoo.

The Horrorsin neljäs pitkäsoitto seuraa vuonna 2011 ilmestynyttä Skying-levytystä.

Toinen brittiyhtye eli Arctic Monkeys taas saattaa AM-levynsä markkinoille 9. syyskuuta. Vierailijoista mukana on ainakin Queens Of The Stone Agen Josh Homme. Keulakuva Alex Turnerin mukaan ”albumilta kuulee vahvoja hiphop/rap-vaikutteita”.

Singlet Do I Wanna Know? ja R U Mine? ovat jo tarkasteltavissa.

White Liesin vaikutteet taas tulevat toisesta suunnasta eli raskaan musiikin maailmasta.

– Yritimme tehdä popalbumin, jonka biisit on soitettu hevikitaroilla, keulakuva Harry McVeigh sanoo.

BIG TV -levy saapuu markkinoille elokuun puolivälissä. Getting Even -biisi soi tässä alla:

Lisää luettavaa