Linkin Parkin debyyttialbumi täyttää 20 vuotta – aiemmin julkaisematon kappale kuultavissa

Niin se aika rientää. Linkin Parkin debyyttialbumi Hybrid Theoryn ilmestymisestä tulee lokauussa kuluneeksi tasan 20 vuotta.

Juhlan kunniaksi yhtye julkaisee levystä Hybrid Theory: 20th Anniversary Edition -nimisen uusintapainoksen lokakuun 9. päivä. Tavanomaisimpien levypakettien lisäksi tarjolla on rajoitettu Super Deluxe Box Set -paketti, joka sisältää viisi cd:tä, kolme dvd:tä, kolme vinyyliä, 80-sivuisen ennennäkemättömillä kuvilla varustetun kirjasen, kiertuepassin, julisteen yhtyeen edesmenneestä laulajasta Chester Benningtonista sekä taidetta Mike Shinodalta, dj Joe Hahnilta sekä projektin taiteelliselta johtajalta Frank Maddocksilta.

Julkistuksen yhteydessä orkesteri on ladannut aiemmin julkaisemattoman She Couldn’t -kappaleen Youtubeen. Kyseinen biisi on peruja albumin äänityssessioista.

”On uskomatonta ajatella, että Hybrid Theoryn julkaisusta on 20 vuotta”, yhtye kommentoi. ”Kaikki kiitollisuutemme menee faneille, jotka tekivät tästä 20 vuotta sitten alkaneesta eeppisestä matkasta mahdollista. Omistamme musiikkimme teille. Uudelleenomistamme Hybrid Theoryn teille.”

Kuuntele alta.