Litku Klemetti julkaisee syksyllä uuden Sata pahaa poikaa -albumin, jolla yhtye lyö silmään rokimpaa vaihdetta.
”Tietynlainen rock vaikuttaa minuun kuin jokin voimakas päihde. Viime vuosina keikoilla on tullut olo, että mehän ollaan rockbändi ja haluan päästä kunnolla irti. Ja tähän tarvitaan tietenkin ehta rocklevy”, toteaa yhtyeen keulahahmo Sanna ”Litku” Klemetti.
Levyltä on nyt julkaistu ensimmäisenä singlenä riffijyrä Splätter. Voit kuunnella kappaleen alta.
”Mietittiin, että levy kaipaa vielä vähän rajumman rockbiisin. Halusin kirjoittaa sankaruudesta naisnäkökulmalla. Synnytin siihen leffatyylisen taistelijan, joka katkaisee hirviön pään ja tekee temput zombeille. Biisin väkivalta on kyseenalaista, mutta sävy on camp. Taistelu biisissä on metafora rauhanomaiselle vaikuttamiselle nykymaailmassa”, Klemetti avaa.
Litku Klemetti esiintyy tänään (12.6.) Turun Kesärauhassa. Yhtyeen kesän muut festariesiintymiset sekä syksyn levynjulkkarikiertueen päivämäärät löydät artikkelin lopusta.
Kesän tulevat keikat:
12.6. Kesärauha, Turku
19.6. Naapurivaaran Huvikeskus, Sotkamo
20.6. Tanssi tai kuole, Särkän lava, Punkalaidun
24.7. Rauman Pitsiviikot -Savilanpuisto, Rauma
31.7. Jytäkesä Go Go, Helsinki
1.8. Pohjanoteeraus – Jonkinlaiset pessimistifestivaalit, Puolanka
22.8. Lempi-Festivaali, Joensuu
29.8. Venetsialaiset – Ravintola Reeti, Luhanka
Levynjulkkarikiertue:
23.10. Tavastia, Helsinki
24.10. Dynamo, Turku
30.10. Lutakko, Jyväskylä
31.10. Toppila Klubi, Oulu
6.11. Maxim, Kuopio
7.11. Nuijamies, Lappeenranta
13.11. Hyvinkääsali, Hyvinkää
14.11. Olympia, Tampere
20.11. House Of Rock, Kouvola
21.11. Kulttuuritalo Martinus, Vantaa
27.11. Kerubi, Joensuu
28.11. Torvi, Lahti
