Livekeikkojen peruuntuessa konsertit siirtyvät nettiin – tuore sivusto listaa tulevat ja menneet striimit

Kuvituskuva.

Koronaepidemian myötä keikkakevät 2020 on muuttunut muutamassa päivässä ennennäkemättömän hiljaiseksi. Epävarmuuden varjo on samalla langennut myös kesän keikkakalenterin ylle, mutta eipä mennä vielä asioiden edelle. Toistaiseksi esimerkiksi useimmat festivaalijärjestäjät kertovat jatkavansa tapahtumiensa valmisteluja alkuperäisten suunnitelmien mukaan.

Poikkeuksellisen tilanteen myötä keikkoja on kuitenkin alettu siirtämään ainakin osittain nettiin, jossa ilman liveyleisöä esiintyvät artistit striimaavat konserttinsa suoraan kotikatsojille.

Vastikään perustettu Koronakonsertit.fi-sivusto ylläpitää päivittyvää listaa artistien netissä esitettävistä ja jo esitetyistä livekeikoista. Sen listaamat tulevat keikat voit käydä tarkistamassa täältä.