Long live Jyri Honkavaara! Legendan tarinasta teatteriesitys

17.4.2014 12:54

Täynnä elämää − balladi Jyri Honkavaarasta -musiikkinäytelmä kertoo suomirockin ”suuren tuntemattoman”, parhaiten Ratsia-yhtyeen solistina muistettavan Jyri Honkavaaran (19601997) tarinan.

Kaksi näyttelijää, Tomi Alatalo ja Antti Laukkarinen, esittävät Honkavaaran tarinan näytellen, soittaen ja laulaen. Esityksessä kuullaan mystisen legendan muun muassa Ratsia- ja Killer Poodles -bändeille kirjoittamia kappaleita sekä harvinaisempaa soolomateriaalia.

− Kolmen ja puolen vuotta tätä projektia on työstetty tee-se-itse -meiningillä ja nyt ensi-ilta odottaa kahden viikon päässä. Hyvältä tuntuu, kommentoi näytelmän käsikirjoittaja Jyrki Pylväs.

− Honkavaaran stoori on erittäin kiinnostava. Lähdin taustoittamaan käsikirjoitusta kirjallisten lähteiden pohjalta ja lopulta myös haastattelin laulajan tunteneita ihmisiä. Mutkiakin osui matkalle. Nyt kierrämme tavallaan Ratsian jäljillä erilaisissa paikoissa. Esitystä oli vaikea saada teattereihin, sillä kukaan ei tiennyt, kuka Jyri Honkavaara oli.

Kuka Jyri Honkavaara sitten oikein oli? Yksi lupaavimpia uuden aallon artisteja, joka nousi pinnalle Ratsia-yhtyeen kanssa punk-kesänä 1979. ”Pihtiputaan Clashin” keulakuva oli vakiintumassa rock-taivaan kiintotähdeksi, mutta menestyneen bändin hajottua miehen sooloura ei lähtenyt lentoon. Rock-elämäntavan tuhoavat puolet ottivat artistista vallan. Muutamassa vuodessa Honkavaara katosi sekä suuren yleisön tietoisuudesta että vanhojen ystäviensä näköpiiristä.

− Tarkoitus olisi, että näytelmä pysyisi ohjelmistossa pitkään. Syksylle ja ensi talvelle on tulossa lisää näytöksiä. Esitys kannattaa tulla katsomaan avoimin silmin ja korvin, Jyrki Pylväs vinkkaa.

Täyttä elämää on Teatteri Circus Maximuksen tuotantoa. Käsikirjoittaja Pylväksen ja näyttelijöiden lisäksi työryhmään kuuluvat ohjaaja Perttu Leinonen ja visualisoinnista vastaava Jere Kolehmainen.

Esitys on nähtävissä toukokuussa seuraavasti:

2.5. Kokoteatteri, Helsinki
4.5. Kokoteatteri, Helsinki
7.5. Ravintola Torvi, Lahti
8.5. Vastavirta-klubi, Tampere
9.5. Rakastajat-teatteri, Pori
10.5. TEHDAS Teatteri, Turku
15.5. Vihreä Talo, Riihimäki
16.5. Jymylinna, Orimattila
17.5. Suisto-klubi, Hämeenlinna
18.5. Kokoteatteri, Helsinki

Lisätietoja esityksestä löytyy täältä.

Lisää luettavaa