Loppuvuodesta Suomeen saapuva In Flames julkaisee uuden levyn – Tuore näyte on melkoista tykitystä

Foregone on yhtyeen 14. studioalbumi.
15.9.2022 17:49

Ruotsalainen melodisen death metalin veteraani In Flames julkaisee uuden Foregone-pitkäsoiton 10. helmikuuta 2023. Kyseessä on vuonna 1990 perustetun yhtyeen järjestyksessään neljästoista studioalbumi.

Levyltä on aiemmin julkaistu maistiaisina singlet State Of Slow Decay sekä The Great Deceiver ja tänään esimakua tarjoillaan uuden Foregone Pt. 1 -singlen ja musiikkivideon merkeissä. Melkoista tykittelyä on ainakin tämän kappaleen perusteella luvassa sitten ensi vuonna.

”Halusimme tehdä tästä vahvasti kitaravetoisen levyn ja että sillä olisi vahva basson ja rumpujen muodostama perusta. Lähestyimme biisintekoa samalla tavalla kuin aina ennenkin, eli etsimme melodian ja aggression sopivaa leikkauskohtaa. Se on meidän musiikkimme DNA:ssa”, kommentoi laulaja Anders Fridén.

In Flames konsertoi yhdessä At the Gatesin, Imminencen ja Orbit Culturen kanssa Helsingin Jäähallissa 14. joulukuuta.

Lisää luettavaa