Marco Minnemann vahvoilla Dream Theateriin

29.12.2010 17:16

Jo jonkin aikaa netissä velloneet huhut saksalaisen Marco Minnemannin liittymisestä Dream Theaterin rumpaliksi ovat entisestään vahvistuneet. Muutamienkin uutissivustojen mukaan amerikkalaisyhtye ilmoittaa Minnemannin uudesta pestistä lähiaikoina.

Jo jonkin aikaa netissä velloneet huhut saksalaisen Marco Minnemannin liittymisestä Dream Theaterin rumpaliksi ovat entisestään vahvistuneet. Muutamienkin uutissivustojen mukaan amerikkalaisyhtye ilmoittaa Minnemannin uudesta pestistä lähiaikoina. Soundin Petri Silaksellahan oli tuntumaa asiasta jo joulukuun alkupuolella – katsokaapa vaikka alkuperäisen uutisen alla olevaa kommenttia.

Epävirallisia tietotoimistoja ei ole ainakaan hillinnyt se tosiseikka, että Dream Theaterin kosketinsoittaja Jordan Rudess esiintyi Minnemannin kanssa Chicagossa joulukuun puolivälissä. Materiaalia löytyy täältä.

San Diegossa asuva saksalaisrumpali on työstänyt metallia muun muassa Paul Gilbertin, Kreatorin ja Necrophagistin riveissä. Mies on myös soittanut kymmenillä eri studioalbumeilla. Hänen nimissään on julkaistu myös kirjoja ja opetusvideoita. Lisätietoja maineikkaasta urasta löytyy täältä.

Myös YouTubessa pääsee muusikon taitojen jäljille.

Lisää luettavaa