Megadethissä vuodet 1990–2000 soittanut kitaristi Marty Friedman harmittelee, että thrash metal -suuruus mainitaan edelleen usein hänen nimensä yhteydessä, vaikka leirien tiet erkanivat jo yli kaksi vuosikymmentä sitten.
Friedman puhui aiheesta That Rocks! -ohjelman haastattelussa.
”Sen jälkeen kun lähdin bändistä, ’ex-Megadeth’-leima on pysynyt nimeni yhteydessä, ja ymmärsin sen noin vuoden tai kahden verran”, Friedman sanoo. ”Sen jälkeen halusin todella päästä siitä eroon, sillä en ollut enää Megadethissä ja tein omaa juttuani millä ei ollut mitään tekemistä bändin kanssa. Vuonna 2002 tai 2003 tein tiukan säännön, että mikään media ei laittaisi ’ex-Megadeth’-lisäystä nimeni yhteyteen. Älkää laittako sitä otsikkoon. Älkää laittako nimeäni Megadethin kanssa — ’entinen Megadeth-kitaristi’ tai vastaavaa, se oli hyvin tiukka sääntö.”
”Kuten tiedätte, media vähät välittää moisista säännöistä 90 prosenttia ajasta”, Friedman jatkaa. ”He eivät aluksi millään noudattaneet, mutta ajan saatossa käyttö väheni ja minusta alkoi tuntua paremmalta. 2010-luvun puolivälissä monet lopettivat sen kokonaan, sillä en tehnyt mitään edes kaukaisesti Megadethiin liityvää. Tietty he tekevät sitä edelleen, ja se ottaa päähän, sillä se ei hyödytä Megadethiäkään mitenkään. Eikä minua. Siitä on 25 vuotta. Heillä on oma bändinsä ja olen heidän suurin faninsa, mutta minun juttuni poikkeaa täysin heidän hommistaan. Sitä ei kuitenkaan voi kontrolloida mitä media tekee. Se ei tarkoita, etteikö minulla riittäisi rakkautta ja kunnioitusta bändiä kohtaan. Tietenkin riittää. Teemme vain aivan eri asioita.”