Mastodon erotti yhden perustajajäsenensä – kitaristi Bill Kelliher kommentoi ”vaikeaa päätöstä”

13.3.2025 15:15

Metallimaailma kohahti tällä viikolla, kun Mastodon tiedotti tilanteestaan. Yhtyeen perustajajäsen Brent Hinds on erotettu bändin kokoonpanosta 25 yhteisen vuoden jälkeen. Tilanteen yksityiskohtia ei ole vielä sen ihmeemmin selostettu suurelle yleisölle Instagramissa julkaistua tiedotetta lukuun ottamatta, mutta kitaristi Bill Kelliher valotti hieman orkesterin tunnelmia Guitar Worldille.

”Tämä on ollut hauska ja villi reissu, sen voin sanoa. Olemme saavuttaneet asioita, joita en osannut alussa kuvitellakaan. On ollut Grammyjä sekä kiertueita Iron Maidenin, Metallican, Motörheadin ja Toolin kaltaisten sankareidemme kanssa. Iloitsen kaikesta tästä”, Kelliher sanoo ja jatkaa:

”Aivan kuten avioliitossa voi käydä, joskus ihmiset vain kasvavat erilleen ja kiinnostuvat muista asioista. Toivotamme Brentille pelkästään kaikkea hyvää hänen unelmiensa tavoittelemisessa.”

”On ihmeellistä, että pysyimme 25 vuoden ajan nelistään. Se on vähän kuin olisi naimisissa kolmen muun kundin kanssa ja matkustaisi näiden kanssa ympäri maailmaa, yrittäisi pysyä oikealla reitillä ja haluaisi tehdä kaikkien hyväksymiä päätöksiä. Se on jo saavutus itsessään, että pystyimme tähän näin pitkän aikaa. Ketään meistä ei voi korvata, koska olemme osiemme summa.”

Siis miksi Hinds sitten on ulkona yhtyeestä? Kelliher pyörittelee asiaa kieli keskellä suuta.

”Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö olisi jotakuta muuta, joka voisi tarjota jotain sellaista, joka veisi meitä uuteen suuntaan. Jätän tämän asian nyt vain tähän, ymmärrätkös? Tämä oli vaikea päätös. Nyt oli.. Nyt vain oli aika”, Kelliher sanoo.

Hindsin tilalla operoi toistaiseksi Youtubessa kitaraoppeja tarjonnut Mastodon-fani Ben Eller. Hänen pestinsä pysyvyydestä ei ole tarkempaa tietoa. Mastodon tiettävästi työstää paraikaa uutta levyä, joten päätöksiä on varmasti kulissien takana jo tehty.