Megadeth-kitaristi Teemu Mäntysaari vieraili hiljattain detroitilaisen WRIF-radiokanavan Meltdown-ohjelmassa.
Shown tuoksinassa Mäntysaarelta kysyttiin, millä mallilla The Sick, The Dying… And The Dead! -albumin seuraajan.
”Siitä on itse asiassa jo jonkin aikaa, kun Dave [Mustaine] alkoi puhua seuraavan levyn tekemisestä ja alkutuotannon käynnistämisestä”, Mäntysaari sanoo. ”Heti kun hän oli sen sanonut, tai oikeastaan jo aiemmin, kun oli käynyt selväksi että olen bändissä pysyvästi, olin alkanut koota ideoita ja äänittää riffejä, jotka voisivat sopia Megadethille.”
”Nyt minulla on kasassa paljon riffejä ja ideoita”, Mäntysaari jatkaa. ”Sitten Dave kertoi että haluaa työskennellä niin, että kaikki tekevät riffejään ja jossain vaiheessa kokoonnumme yhteen ja arvioimme mitkä toimivat ja alamme työstää osia riffien välille ja muodostaa siten kappaleiden rungon. Odotan sitä innolla, ja palan halusta kuulla, mitä mieltä hän on riffeistäni. Olen tehnyt niin, että aina kun on ollut aikaa istahtaa alas, olen nauhoittanut lyhyen videon itsestäni soittamassa riffi-ideoita, ja äänitän ne sitten kunnolla hotellilla. Minulla on nyt kansiollinen riffejä.”
”Odotan sitä siis innolla. Dave on ollut hyvin kannustava, ja kuulostaa siltä, että hän haluaa kaikkien panoksen seuraavalle levyllä, mikä on todella innostavaa.”