Menetysten vuosi 2016 – Sgt. Peppers -kannesta muokattiin tänä vuonna menehtyneitä kunnioittava versio

Vuosi 2016 alkoi surullisissa merkeissä – kun rockmaailma vielä suri Lemmy Kilmisterin poismenoa, tuli heti perään tieto David Bowien kuolemasta – eikä meno ole vuodenaikojen edetessä sen paremmaksi muuttunut. Harva se kuukausi on kuulunut uutisia jonkun rakastetun muusikon, näyttelijän, urheilijan tai muun julkisuuden henkilön kuolemasta.

Toivoa sopii, että vuosi 2017 olisi hieman armollisempi. Vaikka eihän siitä mihinkään pääse, etteivät viihdetaivaan tähdet muutu enää nuoriksi. Sitä mukaa kuin arvostetut taiteilijat varttuvat yli kuusikymppisiksi, alkavat suru-uutiset yleistyä. Poikkeuksena sääntöön mainittakoon tietysi Keith Richards, joka on kuolematon.

Twitter-käyttäjä Christhebarker julkaisi eilen hienon kunnianosoituksen kaikille tänä vuonna keskuudestamme poistuneille. Kuvassa edesmenneet on sijoitettu Beatlesin klassisen Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band -albumin kansikuvan kaltaiseksi kavalkadiksi. Katso alkuperäinen kuva alempaa.

Siispä vielä kertaalleen annettakoon kunnia niille, joille kunnia kuuluu:

Näkemiin, David Bowie.
Näkemiin, Muhammad Ali.
Näkemiin, Alan Rickman.
Näkemiin, Gene Wilder.
Näkemiin, Leonard Cohen.
Näkemiin, Greg Lake.
Näkemiin, Pete Burns.
Näkemiin, Kenny Baker.
Näkemiin, Anton Yelchin.
Näkemiin, Prince.
Näkemiin, Zarkus Poussa.
Näkemiin, Keith Emerson.
Näkemiin, Ilkka Malmberg.
Näkemiin, Abe Vigoda.
Näkemiin, Umberto Eco.
Näkemiin, George Martin.
Näkemiin, Hombre Lampinen.
Näkemiin, Nick Menza.
Näkemiin, Merle Haggart.
Näkemiin, Aleah Starbridge.
Näkemiin, Jouko Turkka.
Näkemiin, Glenn Frey.
Näkemiin, Guy Clark.
Näkemiin, Leon Russell.
Näkemiin, Scotty Moore.
Näkemiin, Bobby Vee.
Näkemiin, Lonnie Mack.
Näkemiin, Maurice White.
Näkemiin, Mose Allison.
Näkemiin, Einojuhani Rautavaara.
Näkemiin, Aaron Pryor.
Näkemiin, kaikki te muutkin.

Näkemiin, ja kiitos kaikesta.