Mikael Åkerfeldt kertoo Opethin uudesta, kahdella kielellä julkaistavasta levystä – katso traileri

In Cauda Venenumista julkaistaan sekä englannin- että ruotsinkielinen versio.
31.7.2019 09:56

Ruotsalainen progemetalliyhtye Opeth julkaisee seuraajan vuoden 2016 Sorceress-albumilleen tulevana syksynä. In Cauda Venenum ilmestyy 27. syyskuuta ja siitä julkaistaan sekä englannin- että ruotsinkielinen versio.

Levy-yhtiö Nuclear Blastin toimittamalla trailerivideolla yhtyeen laulaja-kitaristi ja pääasiallinen biisintekijä Mikael Åkerfeldt keskustelee uuden tuotoksen sävellysprosessista ja sanoo päässeensä tällä kertaa yllättävän nopeasti takaisin sävellysmoodiin edellisen levyn ja kiertueen jälkeen. Hän myös kertoo kirjoittaneensa tekstit ruotsiksi saadakseen välitettyä sanottavansa paremmin ja kielivalinnan osoittautuneen hyvin inspiroivaksi – musiikkia syntyi lopulta reilusti yli tarpeiden.

In Cauda Venenumilta on jo julkaistu maistiaisena kappale Heart In Hand, ruotsiksi Hjärtat Vet Vad Handen Gör. Molemmat versiot ovat kuunneltavissa tuosta alapuolelta (video alkaa ruotsinkielisellä versiolla, englanninkielinen alkaa kohdassa 8:28).

Lisää luettavaa