Mikko Alatalo aloitti pitkän ja menestyksekkään soolouransa julkaisemalla vuonna 1974 Maalaispoika oon -albumin. Tänä syksynä tätä 50 vuotta täyttävää levyä juhlistetaan kiertueen merkeissä, jonka keikoilla kuullaan runsaasti debyytin kappaleita Alatalon uran myöhempiä hittejä unohtamatta. 14 konserttia käsittävä kiertue alkaa 26.9. Oulusta ja päättyy 23.11. Oulaisiin. Tarkemman aikataulun löydät artikkelin lopusta.
”Maalaispoika oon on kuulunut tietysti aina keikkaohjelmistooni, mutta osa levyn biiseistä on jäänyt pienemmälle huomiolle. Tämän juhlakiertueen puitteissa on hienoa päästä tulkitsemaan myös niitä, kuten muitakin urani alkuvuosien kappaleita”, Alatalo toteaa.
Juhlavuoden kunniaksi Maalaispoika oon -levystä julkaistaan myös Levykauppa Äxän oman Lipposen levy ja kasetti -levymerkin kautta spesiaalipainos lisäherkkuineen. Juhlapainos on saatavilla sekä vinyyli- että cd-versiona.
Maalaispoika oon -juhlakiertue etenee seuraavasti:
26.9. Voimala 1889, OULU
27.9. Nuorisotalo, UTAJÄRVI
28.9. Kiurusali, KIURUVESI
4.10. Kinoma, HYVINKÄÄ
5.10. Teatteri PROvinssi, SALO
16.10. Kukko, FUENGIROLA
18.10. Kukko, FUENGIROLA
26.10. Kalevan Navetta, SEINÄJOKI
2.11. Poppari, JYVÄSKYLÄ
7.11. Louhisali, ESPOO
8.11. Teatteriravintola ILO, MIKKELI
9.11. Maxim, KUOPIO
22.11. Piriläsali, KEMPELE
23.11. Kinokulma, OULAINEN