Mitä ihmisessä tapahtuu, kun hän rakastuu? – Ensinäytössä Jalavan uusi singlevideo

3.2.2016 09:00

Tamperelainen Jalava julkaisee jatkoa vuonna 2013 julkaistulle Näin muistan meidät -debyyttialbumilleen. Myöhemmin keväällä julkaistavalta levyltä antaa esimakua Salama, jonka video on Soundissa ensinäytössä.

– Salama kertoo siitä, mitä ihmisessä tapahtuu sekä fyysisesti että psyykkisesti kun hän rakastuu, laulaja Antti Westman kuvaa kappaletta.

Salamarakkaudesta kertovan kappaleen videon on ohjannut Juha Reini. Salama-single julkaistaan virallisesti 5. helmikuuta.

 

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa