Miten irtoaa Devin Townsendiltä Strapping Young Ladin tuotanto nykyään? SYL-biisit palasivat progemiehen settiin

17.1.2020 09:56

Tämä tieto ilahduttanee monia progressiivisen metallin ystäviä. Devin Townsendin ideoima Strapping Young Lad keräsi vankan fanikunnan 1990–2000-lukujen vaihteessa, ja esimerkiksi yhtyeen viimeiseksi albumiksi jäänyt The New Black nostetaan tasaisin väliajoin modernien klassikoiden joukkoon. 2010-luvulla orkesterin tuotanto jäi paitsioon Townsendin keikoilla, kun Devin keskittyi soololevyjensä progeilmastoon, mutta nyt näyttää ääni vaihtuneen kellossa.

Towmnsend oli mukana taannoisella 70000 Tons of Metal -risteilyllä, ja miehen repertuaariin kuului tällä kertaa parikin Strapping Young Lad -kappaletta. Olipa mukana jopa SYL-biisi Almost Again, jota ei aikaisemmin ole livenä kuultu. Katso yleisöstä käsin kuvatut keikkatallenteet alempaa – näitä biisejä kaivattaisiin varmasti Suomenkin-keikoilla. Videoista uutisoi ensin Metalsucks.

Lisää luettavaa